Mahtaakohan tässä tulla lainkaan sellaista vaihetta, ettei raskaus- ja vauva-asioita ajattelisi. Kävimme tänään naapurikaupungin ostoshelvetissä. Katselin Lindexillä uusia pöllökuosisia pikkuruisia vauvanvaatteita sekä niitä vähän vanhempia norsukuosisia. Oikeastaan voisi ruveta raskaaksi vain, että saisi ostella niitä. PO.P:n liikkeessä olivat äitiysvaatteet alennuksessa. Katselin pitkään just mun kokoa olevaa retro-odotuspaitaa. Viimeistä sitä kuosia. Hitto kun ei voinut ostaa. Olen vähän liian nuuka ostamaan ihan vaan varmuuden vuoksi ja olisi mieskin katsonut kieroon. Ei se oikein ymmärrä sellaista ihan liian paljon etukäteen valmistautumista.

Toisaalta katselin mekkoja ja paitoja, joiden kanssa imettäminen olisi jo vähän liiankin haastavaa ja haaveilin ajasta, kun opiskelisin tai kävisin töissä ja minulla olisi edes jokin syy ostaa fiksuja muodikkaita vaatteita ilman huolta vauva/pikkulapsiarjen sujumisesta niissä vermeissä. Että olisi kotivaatteet sitten ihan erikseen. Päivästä toiseen perusvaatteita, mukavaa joustavaa trikoota ilman mitään yksityiskohtia. Uuden yöpaitanikin tärkein ominaisuus oli se, että rinnan saa helposti yöllä muljautettua näkyville. Väri, materiaali ja leikkaus olivat toissijaisia. En edes sovittanut. Sain sen sijaan ylipuhuttua miehen, että tarvitsen alesta ruskean kauluspaidan. Että on edes jotain fiksua mitä pukea päälle, jos joskus joutuu jonnekin edustamaan.

Luulen, että ihan vaan pari kuukautta ihan missä tahansa työssä saisi minut taas kaipaamaan kotiäidin elämää ja toisaalta tarjoaisi hetkellistä virkistävää muutosta yksitoikkoiseen elämääni. Kodin ulkopuolisia velvollisuuksia, edes joku tiukka aikataulu, joka päivä ulos, satoi tai paistoi. Omituista, että sitä on ikävä.

Hiukan olemme miettineet, että jos muutamme Lontooseen, että ottaisimme siskoni au-pairiksi tai laittaisimme pojan jonnekin hoitoon ja minä etsisin itselleni sieltä työtä, vaikka sitten jotain hanttihommia osa-aikaisesti. Kuulostaa hurjalta. Ymmärrän englantia melko hyvin ja osaan sitä puhuakin. En vain ole kovin rohkea puhumaan. Luen paraikaa englanninkielistä romaania, jotta kirjoitetun kielen näkeminenkin ei enää tuntuisi vain ja ainoastaan raskaalta haasteelta. Palauttaakseni sanoja mieleeni, saadakseni lukemista sujuvaksi. Kirja on melko helppoa kieltä ja ymmärrän sitä hyvin. Luen sitä jo lähes yhtä nopeasti kuin jos se olisi suomeksi. Välillä en edes muista että se on englantia.

Kevätvauva on ollut haaveenani jo pitkään, mutta onko vuodenajalla oikeastaan niin paljon väliä. Jospa lykkäisimme raskautumisyritystä muuton jälkeiseen aikaan. Mies katselee jo työpaikkoja itselleen Lontoosta vakavasti sillä silmällä ja laskeskelee irtisanomisaikoja, muuttoasioita ym. olennaista.  Minun kiertoni ovat joka tapauksessa vielä vähän kesken palautumisprosessissaan. En tiedä olisiko uusi vauva edes vielä mahdollinen. Syysvauvassa olisi se etu, ettei tarvitsisi miettiä ylitilavan talvitakin hankintaa. Positiivinen se on sekin asia.

Ai niin, kp 37 jo menossa. Harmi kun nämä taas venyvät. Toisaalta sitten taas se tarkoittaa kuukautisten kärsimistä harvemmin. Ollaanpas sitä nyt positiivisia.