Olen ihan ihmeissäni. Ainakin viimeisen viikon verran on tunnepuolella mennyt ihan ääripäissä. Etenkin kiukku ja ärsytys. No voisin minä hermostua ja suuttua vieläkin pahemmin, mutta normaaliakaan tämä ei ole. Normaalisti olen varsin tasainen ja pitkäpinnainen ihminen. Nyt viimeisen viikon ajan moni asia on ärsyttänyt ja on ärsyttänyt lujaa. Se, mikä tavallisesti on harmittanut, on nyt ärsyttänyt ja vituttanut. Ja niitä aiheitakin on tuntunut olevan ihmeen paljon. Kiroilla on tehnyt mieli ihan valtavasti. Okei, ollu menkat, mutta kun ne ei oo ees ollu kipeet tai muuten vaivalloiset. En ymmärrä.

Ja se äklötys ei ole täysin hävinnyt. Sekin ihmetyttää. Olin ihan varma, että se on vaan jotain pms-oireilua, mutta ei. Vieläkin välillä yskimisen päälle tulee yökittyä. Ei tunnu hyvältä. Ei huvita tehdä ruokaa, eikä oikein mikään maita. Napostelen sitten päivän mittaan vaan jotain. Ei kovin fiksua.

Tällä hetkellä on vähän paremmat fiilikset. Kotiuduttiin koko perheellä lenkiltä. Mä urheilin niin, että keskisyke oli 141, eikä tuntunu yhtään pahalta, vaikka kävi yli 170 välillä. Rätkytin ja mätkytin miehelle koko matkan. Sitä vaan nauratti ko vedin niin överisti. Tosin kyllä se loppumatkasta myönsi, että hitusen alkaa mennä rasittavan puolelle. Ja tulihan siinä kyllä kiukuteltua ihan huolella ihan kaikesta. Harva pystyis niin hyvin. Täytyy ihan kehua. Poika kisko tumppuja käsistä pois ihan koko matkan ja oli kylmin sormin. Äitin pieni pässinpää. Uudestaan ja uudestaan.

Miestä haaveiluttaa saada moottoripyörä. Mua ei. Kakkosvaihtoehtona on avoauto. Siihen saatan antaa luvan tietyin ehdoin. Pitää olla mallia Honda Accord -84 tuunattuna. Himmee vaaleenruskee ja siniset liekit kyljissä. Semmosesta mäkin tykkäisin. Ei todellakaan mitään "kattokaa, täällä menee idiootti"- nykyavoautoa tai samaa viestittävää vanhaa jenkkikaaraa. Hyi.