Tajusin tänään, miksi en ole koskaan tykännyt lukea muiden ihmisten kirjoittamia runoja. Sillä ei ole niinkään väliä, onko ne muut Suuria Runoilijoita vai tavallisia tallaajia. En vaan oo tykänny. Ei ole kiinnostanut. Ei millään. Silti olen itse tykännyt kirjoittaa runoja ja olen kuvitellut, että ne ovat vielä ihan hyviäkin. Mutta mikä mättää, miksi asia on näin, sitä en ole tajunnut.

Tänään oivalsin. Inhoan tulkinnan vaatimusta. Inhoan sitä, kun luetaan rivien välistä olemattomia. Jotkut ihmiset eivät millään malta pysyä riveillä. Se on inhottavaa. Tulee väärinkäsityksiä ja riitoja ja kinoja ja kaikkea muutakin tyhmää. Ihan vaan siksi, että joku luuli toisen tarkoittaneen jotain muuta kuin mitä itse asiassa sanoi. Tai että sanomansa lisäksi vielä jotain. Typerää sellainen.

Minä en halua tulkita. Tykkään lukea tekstiä, jossa itsessään on kaikki tarpeellinen. Nokkelia oivalluksia ehkä, hauskoja ilmaisuja, mutta en tekotaiteellista tulkintapaskaa. Minä joko jätän huomiotta vihjailut, joita mulle esitetään tai kysyn suoraan, että mitä tuolla tarkoitat. Runon tai vaikkapa taideteoksen kanssa jää oikeastaan enää jäljelle se ensimmäinen vaihtoehto. Kysypä siltä sitten, että mitä sää taulu oikeen esität. Tai runolta, että mistä sää oikeen kerrot. Ei ne vastaa.

Tokihan itse tulee aina tehtyä arveluita toisten motiiveista, tunnetiloista yms. Kukapa ei tekisi. Mutta mahdollisimman visusti pyrin tiedostamaan, että nää on tulkintoja, luuloja. Ei totta. Ei niihin voi luottaa ennen kuin kohde varmistaa. Ja jos ei varmista, niin jään epätietoiseksi. Eikä epätietoisuuden tila ole kovin mukava.

Runo ei varmista. Se ilkkuu. Etpäs tajua. Ja jos joku hyvä veikkaus onkin, niin enpäs kerrokaan onko kyse siitä, mitä kirjoitettaessa mietittiin. Ahdistavaa epävarmuutta. Raivostuttavaa kiusantekoa. Hermot menee! Siispä hittoako niitä runoja sitten lukemaan. Pitäkööt tunkkinsa ja tulkintansa. Inhottavat runoilijat. Sadistista tekotaiteellista paskaväkeä. (Edellisen ilmauksen perimmäinen tarkoitus on olla itseironiaa. Ai kuinni? No mitäs tässä muutakan tapahtuu, ku että yks, joka ei tajuu, haukkuu sitten sen, mitä ei tajuu.)

Itse asiassa olen itse kirjoittanut runon, josta useampikin ihminen on ehdottanut, että lähetä toi johonkin kilpailuun, se on loistava. Ja mä olen kattonut niinku halpaa makkaraa. Siis häh! Minunko pitäisi lähettää johonkin kilpailuun runo, josta en edes itse tiedä mistä se kertoo? Siis runo, jossa on vain vaikuttava rytmi, vaikuttavia sanoja eikä todellista sisältöä pätkääkään? Sehän on juuri sellainen runo, joita inhoan. Yhtä tyhjän kanssa. Vaatii tulkitsemaan, mutta jättää tyhjäksi. Ja jos jotain luulet ymmärtäväsikin, et silti voi olla ollenkaan varma, että menikö edes sinnepäin. Ja miten voisi ollakaan, jos kirjoittaja itsekään ei tiedä mistä se kertoo? No mä ainakin myönnän, että se runo on tekotaiteellista sontaa. Ja vähänkö ne kilpailusuosittelijat menee vaiteliaiksi, kun kerron mitä mieltä itse siitä olen. Hah.

Pitäisi vaan kirjoittaa oma runokirja, jonka nimi olisi "Älä raiskaa tulkinnalla". Saisivat sitten tulkitsijat tulkita päänsä puhki.