En rääkännyt. Hellin. Kävelin reippaasti 50min mäkistä kaupunkia pitkin. Ihan pienen pätkän vain juoksin, sillä syke pysyi kävellen helposti yli 130 ja hidaskin juoksu nostaa sen äkkiä taivaisiin. Kotiin ehdittyä oli euforinen olo, venyttelin hieman, makasin olohuoneen lattialla selälläni ja katselin perheen miespuolisia edustajia. Rakkaitani. Hetken aikaa oli kuin olisi ollut pinkit lasit päässä. Niin onnellista. Niin ihanaa. Isä ja poika lähtivät käymään postissa ja minä kävin rauhassa suihkussa. Ihana, ihana lenkki. Pitää ottaa tavaksi. Kaunista säätäkin on luvattu. Ihanaa, kun tulee kesä!

Illalla otin kupin pois. Oli ollut varmuuden vuoksi lenkillä ja myöhemminkin. Haa! Hieman verta. Nyt ne alkavat! Seuraavalla vessareissulla ei enää mitään. Taisi sittenkin olla vain seuraus nirhaumasta kuppia asettaessa. Liian pitkät kynnet taas.

Kysyin Mr. Korvelta, että milloin testaan taas, jos kuukautisia ei tule. Ehdotti sunnuntaita. Saas nähdä pilaanko ensimmäisen äitienpäiväni iloisuuden tuijottamalla aamulla taas yhtä negatiivista testiä. Toivottavasti ei tarvitse sinne asti mennä.

Olen viikon verran hämmästellyt peilikuvaani. Peilistä katsoo hehkuva nainen. Iho on jotenkin hyvin kauniina, nainen peilissä näyttää onnelliselta, seesteiseltä. Mies ei ole huomannut mitään eroa. Ainakin se tavallinen kuukautisten aikaan hyökkäävä akne on nyt pysynyt poissa. Saattaa tosin johtua ihan siitäkin, että olen vähentänyt radikaalisti hiilihydraatteja ruokavaliostani ja lisännyt rasvaa. Sisäinen kosteus- ja puhdistusvaikutus? Kenties.