Päivä alkoi kehnosti. Yöllä piti selvitellä meidän vanhempien välisiä kurjia fiiliksiä ja sitä, miksi anteeksipyyntöä pitää pantata. Noh, asiat selvisivät, sopu tuli, kiukku laantui, usko säilyi. Kaikki siis hyvin. Paitsi että lapsen mielestä tissiä tarvii syödä 0,5-2h välein läpi yön. AAARGH! Siis ei yhtään yli 2h mittaista unipätkää koko yönä. Nukkumaan pääsi klo 2, puoli neljältä imetin vauvaa ja kirosin, kun en ennen sitä ollut saanut vielä edes unta. Vauva nukkui pätkittäin sitten kuitenkin yli kymmeneen, heräsi, mies nousi ja vei lapsen aamutoimille, jotta äiti saisi jatkaa unia. Ei toivoakaan, että olisin saanut unenpäästä kiinni. Kiukutti huonosti kulunut yö, mietin pitäisikö nyt alkaa vieroittaa vauvaa rinnalta öiksi. Lopulta tulin siihen tulokseen, että levottomuus saattoi johtua eilisen poikkeuksellisesta päiväjärjestyksestä (se shoppailureissu). Siis että se pyörii lapsen mielessä. Lepyin aavistuksen ja raahustin ylös varmasti aika rähjääntyneen näköisenä ja rutisin miehelle heti nähdessäni, että miten yö meni.

Rakkaani hoiti lapsen, teki minulle aamupalaa ja piti vaitonaisena seuraa kun söin. Ei se oikein osaa rupatella iloisesti jos mä näytän kirosanan kiukkuselta. En oikeastaan ihmettele. Pitää itse jollain överimukakiukkukitinällä saada se huvittumaan. Keventää tunnelmaa. Ihana mies, tietää aina milloin olen tosissani ja milloin en niinkään.

Iltapäivällä mies otti vauvan vaunuihin ja vei päiväunilenkille. Minulla oli omat aavistukseni siitä, miksi tätä miestenkeskeistä ulkoilua suunniteltiin jo aamusta asti. A) äiti saa huilata ihan rauhassa ja B) Äiti yllättyy mukavasti kun miesväki ei palaakaan tyhjin käsin. Eilen ostoskeskuksessa osoitin ohimennen kauniita ruusuja kukkakaupan ikkunassa. Juu, omat aavistukset oli.

Miehet viipyivät toista tuntia ja minä vaihdoin sillä aikaa vähän nätimpää päälle. Eka äitienpäivä. Ei tunnu sopivalta raahustaa päivän läpi yöpaidassa, kotifleecehousuissa ja iankaikkisen vanhassa kirppisneuleessa. Trikootunika ja mustat housut. Hiukset selvitin ja selailin nettiä. Kotiutuessaan isä ja poika ojensivat (vähän hankalasti tosin, miehellä oli myös poika sylissään) kukkapakettia ja kahta namimuffinsia. Ruusuja ja päivänkakkaroita. Kiitin ja suukotin molempia. Pitää joskus muistaa ostaa vaasi. Aina sama ongelma, kun saan kukkia. Mihin ihmeen kippoon nää laitetaan seisomaan? Lasiseen kannuun päätyivät.

Heittelimme palloa, jututimme vauvaa ja mies lupasi vielä mennä hakemaan grilliltä ateriat. Äitienpäivän kunniaksi nekin. Että on asianmukaiset eväät MM-lätkäfinaalia katsoessa. Niin ja se finaali kiinnostaa enemmän minua. Se siis on vain hyvä juttu. Ei mikään rutinan aihe myöhempiin postauksiin. Että äijä toi herkkuja ihan vaan saadakseen sitten sen luvalla katsella lätkää, vaikka on äitienpäivä.

Yhä väsyttää, mutta samalla on ihan mukava fiilis. Ensimmäinen äitienpäiväni. Ehkä ensi vuonna jo on tuplasti syytä juhlia. Toivoisin niin.